Ihan alkuun haluan sanoa että tunnen itseni hyvin onnekkaaksi, kun olen säästynyt sellaiselta vakavammalta seksuaaliselta ahdistelulta ja kauhistuttavilta kokemuksilta, joista olen Facebookissa lukenut. Ehkä syynä on se, että olen kotihiiri, enkä juuri koskaan käy juhlimassa kaupungilla tai kotibileissä. Toisaalta yksi syy menemättömyyteen on ollut pelko siitä että jotain tapahtuu. En juurikaan luota ihmisiin. Olen jossain määrin pelännyt siitä lähtien, kun ala-asteella kuulin että on olemassa vanhempia sairaita äijiä jotka saattavat tehdä pahaa.

Ensimmäinen seksuaaliseen ahdisteluun liittyvä tapaus tapahtui joskus ala-asteikäisenä, vaikea sanoa kuinka vanhana. Leikin kaverin kanssa metsässä, kun kaksi muutamaa vuotta vanhempaa poikaa tuli viereisen kerrostaloalueen pihalta tuli sanomaan että käykää maahan makaamaan niin me himotellaan teitä. En ymmärtänyt yhtään mitä himottelu voisi tarkoittaa, enkä tiedä ymmärsikö kaverinikaan. Sanoimme ettei käy ja lähdimme metsästä, emme onneksi olleet kaukana kerrostalon pihasta.