Sinä iltana olin mukana järjestämässä bileitä.

Tilassa oli voimassa turvallisen tilan periaatteet, paikalla paljon tuttuja ja ystäviä, viini hyvää ja sitä oli tarpeeksi.

Eräs puolituttu mies oli kauan sitten muualla tullut katselemaan ahdistavan läheltä kun suutelin toista, seurannut mua ja kysynyt seuraavana aamuna kanssaan kahville. Sanoin ei, enkä törmännyt häneen pitkään aikaan. Tänä syksynä häntä alkoi näkyä paljon samoissa tapahtumissa, samoissa juhlissa, sellaisissakin, joihin hänen ei olisi kuvitellut tulevan.

Sinä iltana hän pysäytti mut biletilan käytävässä, jäin juttelemaan, hän alkoi yllättäen hieroa jalkojani. Hämmennyin, jäädyin enkä oikein osannut keskeyttää. Paikalle tuli ystävä ja rauhoituin sen verran että sain poistuttua tilanteesta.

Vieraiden lähtiessä aloin siivota tilaa muiden järjestäjien kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut lähtenyt, ja kun olin hetken yksin hän tuli yllättäen selkäni taakse kiinni muhun, laittoi kädet mun ympärille ja alkoi kouria. Mä käännyin säikähdyksestä, muistan vaan että nostin kädet pystyyn ja sopersin nopee jotain poikaystävästä kun se oli parasta mitä siinä tilanteessa keksin. Sen jälkeen tulee mustaa, en muista miten tilanne laukesi, lähtikö hän pois, lähdinkö minä, miten menin kotiin.

Seuraavana aamuna häneltä tuli viesti: “No hard feelings?” enkä todella tiedä miksi vastasin hänelle että no hard feelings. Koska kyllä vittu on hard feelings, vieläkin kuukausien kuluttua, mutta jotenkin on niin helppo syyttää itseään, ajatella että hymyilin varmaan liikaa, ehkä se luuli että flirttailin kun en heti lähtenyt pois. Tai sitten se luuli että kiellon puute on suostumuksen merkki ja feminiiniset kehot ovat vapaata riistaa.

Jatkossa muuten tapahtumissa, joita oon mukana järkkäämässä, on häirintäyhdyshenkilöt.