On syyspäivä. Istun ratikassa ja luen kirjaa. Huomaan sivusilmällä että ratikkaan astuu sisään kolme humaltanutta miestä. Tiedän jo silloin että se ei tiedä hyvää. Vierelläni on tyhjä paikka. Heistä äänekkäin mies, nuorehko, päättää istua viereeni. En nosta katsetta kirjasta. Hän kysyy ”mitä luet”. Vastaan lyhyesti, nostamatta katsetta. Hän jatkaa jutustelua ja huomautan että ”anteeksi, mutta keskityn nyt tähän kirjaan”. Hän nauraa. Hetken kuluttua hän päättää laittaa lippiksensä päähäni. Nousen heti ylös ja heitän suuttuneena lippiksen maahan, sanomatta mitään. Kävelen nopein askelein ratikan toiseen päähän. Suututtaa. Kukaan ratikassa ei sano mitään.

Ratikkapysäkkini lähenee. Tunnen sisimmässäni, että he astuvat ulos samalla pysäkillä, ja kyllä, niin käy. En suostu pakenemaan vaan kävelen siihen suuntaan mihin alunperin olinkin menossa. En ehdi ottaa montaa askelta, kun tämä lippismies yhtäkkiä jo seisoo edessäni. Ennen kun ehdin reagoida, hän on tarttunut rintaani kiinni (huomautettakoon, että olen 158 cm pitkä ja hän oli noin 190 cm). Tartun nyt hänen kädestä kiinni ja väänän sen nurin. Hän perääntyy. Sanon suuttuneena ”Eikö sinulle ole yhtään käytöstapoja?! Häpeä!” Hän ei sano mitään, on hyvin humaltunut. Ympärillämme on muita ihmisiä. Huomaan että pari miestä katsoo erittäin tuomitsevasti lippis miestä, mutta kukaan ei sano tai tee mitään, minulle tai hänelle. Jatkan matkaa kotiin ja olen niin kovin pettynyt ja surullinen.