Varhaisempia epäasiallisuuksia on edes vaikea palauttaa mieleen, koska monet jutut on pyyhkinyt mielestään väkinäisellä hymyllä ja kiusaantuneella naurahduksella. Meidän perheessä kaikki ikävät asiat oli tapana ohittaa sillä kuuluisalla huumorilla ja myöhemmin sitä on tietty toistettu: miks oot tollanen tosikko, eiks sulla oo huumorintajua, ilonpilaaja, hiekkapillu.

Ajattelin listata niitä räikeimpiä juttuja, joista muistan tuleen hämmentynyt ja paha olo. Mullakin on vaan ”näitä perusjuttuja”. Niitä joita käy lähes kaikille. Niitä joista kaveripojat kysyy, että eiks tota voisi ottaa kehuna? Ja sit mietin ymmärtääkö toinen jos selitän, että mulla itsellänikin kesti kauan ymmärtää että kehun kuuluu ilahduttaa, ei loukata, alentaa ja ahdistella. Loukkaantuko toinen jos kerron, että miesten kehut useammin pelottaa.

Olin ehkä 15, mun kroppani oli murrosvaiheessa ja keho muuttui pehmeämmäksi. Mun sylissäni istunut taapero kävi mun tisseihini kiinni. Edessä istunut sukulaismies nauroi ja kannusti poikaa kopeloimaan, tietääpähän jo nuorena mitä miehet tekee rehreh

Olin 15, aktiivinen lempibändini fanifoorumilla. Postaan kuvani. Aikuinen mies kommentoi: ”I would jizz all over those cheekbones”.

Olin 16-17, näkyvä hahmo suomalaisella keskustelufoorumilla. Ylilautaan musta kirjoitetaan alentava seksifantasia, johon liitetään mun kasvokuvia.

Olin 17, silloinen seurustelusuhde läheni loppuaan. Poika haluaa seksiä. Mä en. Poika painostaa. Seuraavana päivänä jättää.

Oon 18, jutellaan ystävien kanssa ahdistavista kokemuksista ja tajuan, etten tiedä ketään naiseksi oletettua jota ei olisi ahdisteltu. En saa ajatusta enää mielestäni.

Oon 19, oon baarissa. Muu porukka lähtee tupakalle ja mä jään vahtimaan takkeja. Aikaisemmin katsekontaktiani havitellut mies ryntää paikalle, kun kieltäydyn tanssista ja juomasta, mies suutelee väkisin.

Oon 19, oon töissä kaupassa. Oon kyykistynyt hyllyttämään. Miesasiakas tulee taakseni ja kehuu näkymiä. Muutama vuosi myöhemmin miesasiakas nojaa kohti ja kertoo miten herkullisen näköisiä nuoria tyttöjä pyllistelly kaupan puolella pienissä mekoissa. Että olisi tehnyt mieli vähän puristaa.
Mua suututtaa mutten osaa tehdä muuta kuin torua epäasiallisuudesta.

Oon 21, oon matkalla baarista kotiin yksin. Miesporukka yrittää jututtaa, kertoo miten kaunis olen, miksen tule pitämään hauskaa, mihin oon menossa. Erehdyn sanomaan, että oon matkalla kotiin. Loppumatkan meen sydän kurkussa, sätin itseäni siitä etten valehdellut meneväni ystävälle. Entä jos mua seurataan? Pidän avaimia nyrkissä ja muistelen itsepuolustusta.

Oon 21, hengataan kaveriporukassa. Pojat puhuu siitä, miten pantavia ne ja ne julkkikset ja luokkalaiset ja risteilyn tytöt on. Heittää vitsiä pedofiliasta, raiskauksista ja ahdistelusta. Kun huomautan, ettei se musta ole erityisen hauskaa kohautetaan olkia: ”Kaikki miehet puhuu näin”

Ihan rehellisesti oon tosi loppu ja mulle riittää. Ei oo pelkästään se kun jotain tapahtuu ja sen jälkipuinti, on myös se kun koko ajan näkee vaivaa ettei mitään tapahtuisi tai valmistautuu siihen että jotain tapahtuu ja yrittää jo valmiiksi minimoida vahinkoja.

Ei katso tuntemattomia miehiä silmiin, ettei varmasti lähestyttäisi. Valehtelee minne on menossa, ettei ainakaan seurata kotiin. Pitää julkisissa tiloissa silmällä lähintä henkilökuntaa. Pitää silmällä muita naisia, onko ne turvassa. Tietää mitä tehdä jos joku hyökkää. Valmistautuu puolustamaan pukeutumistaan, käytöstään, olinpaikkaansa, mainettaan.

Ne ei oo välttis isoja juttuja, eikä ne oo välttämättä jatkuvasti aktiivisesti mielessä. Mutta ne on siellä taustalla, mä joudun tiedostamaan koko ajan etten välttämättä oo turvassa.

Oon tosi kiitollinen tästä ja kaikkien rohkeudesta, vaikka tarinoita on todella vaikea lukea enkä oikein osaa reagoida niihin. Tuun vaan niin vihaiseksi, että olette joutuneet käymään niitä asioita läpi.
Mä toivon että tästä tulee iso juttu. Mä toivon että yhteiskunta herää ja hiljaisuuden kulttuuri loppuu. Mä hauan että tää otetaan vakavasti ja kerrankin oikeasti kuunnellaan.