Tapaus 250

Sain opinnäytetyöstäni palkinnon. Olin tietenkin ylpeä ja onnellinen. Palkintotilaisuudessa oli paikalla myös eräs miespuolinen vanhempi kollega. Minä tunsin hänet, mutta pohdin, että hän ei varmaan tunne minua, minkä takia ehkä vilkuilin häntä hermostuneesti.

Tapasimme uudelleen toisessa tilaisuudessa samana syksynä, esittäydyin ja mainitsin että tapasimme palkintojenjaossa. Sen sijaan, että hän olisi esim. onnitellut palkinnosta, hän koki tarpeelliseksi usean kollegan läsnä ollessa sanoa, että ”Ainiin sä olit se isotissinen tyttö seksikkäässä mekossa ja halusit panna mua.”

Yritin puolustautua ja väittää vastaan, mutta hän jatkoi jankuttamista tisseistäni, mekostani (jossa oli pieni kaula-aukko, mittaa polveen asti eikä se ollut mitenkään erityisen vartalonmyötäinen – mutta jossa toki omastakin mielestäni näytin tosi hyvältä (ja pidin sitä hyvänä powerdressinä tuohon asti) – ja siitä miten ”öögailin” häntä ihan selvästi seksi mielessä.

Lopulta menetin itsehillintäni ja löin häntä, mihin muut tilanteessa olijat havahtuivat ja veivät hänet muualle. Itse menin yksin tilan nurkkaan, aloin itkeä ja täristä. Hän onnistui pienessä hetkessä näyttämään minulle paikkani useiden kollegoiden edessä ja viemään saamaltani palkinnolta, ruumiltani ja mekoltani kaiken arvon. Hän sai minut myös käyttäytymään väkivaltaisesti ja itkemään julkisesti tilanteessa, jossa oli paljon kollegoja paikalla ja näkemässä minut raunioina.

Toinen miespuolinen kollega löysi minut myöhemmin itkemästä ja kysyi, mikä hätänä. Selitin, mitä oli tapahtunut. Hän yritti ystävällisesti lohduttaa, mutta pääviesti oli: ”Kaikkihan tietää, että x on sika. Hei, et sä voi antaa tuollaisen vaikuttaa itseesi!”

Illan sikailuosuus on selvää seksuaalista häirintää, mutta jälkimmäinen kommentti jäi melkeinpä painamaan enemmän. Lohdutukseksi tarkoitettu lausahdus osoitti, miten mies, joka toistuvasti käyttäytyy huonosti, voi ongelmitta olla arvostetussa asemassa ammattikunnassa, kun taas minun pitäisi olla valmis ottamaan sikailu vastaan turhia tunteilematta ja yrittää kaksi kertaa kovemmin vaikka vanhempi kollega selvästi osoittaa, ettei minulla ole arvoa juuri muuna kuin esineenä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *