Kaikki alkoi siitä, kun mun rinnat alkoi kehittyä. Miten paljon mua hävetti, kun yhtäkkiä suvun irstaat sedät alkoivat heittää sukujuhlissa kuinka mun ”tissitkin on ku pässinsarvet tököllään”. 10-vuotiaasta ujosta pikkutytöstä tuntui todella hämmentävältä kuulla jotain noin kertakaikkisen tahditonta ja tästä alkoi itseni häpeäminen ja piilottelu.

Tästä suora leikkaus yläasteelle, joka oli oikeaa häpeän riemuvoittoa. Pojat eivät muuta tehneetkään kuin kiskoivat stringeistä ja irvailivat. Mun piti joka aamu kouluun lähtiessä miettiä, minkälaisen paidan pistän päälleni, ettei kukaan voisi mun tarkistaessa matikantehtäviä opettajan pulpetin ääressä vilkuilla mun kaula-aukosta sisään ja yrittää heitellä paperitolloja tissivakoon. Eipä se tilanne miksikään muuttunut toisen asteen koulutukseen astuessa. Ruokalan jonossa pojat puristelivat perseestä ja heittelivät kortsuja tarjottimelle. Heh heh, siinä naurettiin yhdessä niille ihan vitun hyville jutuille, kun ei muutakaan uskaltanut.

Työharjoittelut. Isot firmat vilisivät keski-ikäisiä äijiä, jotka menivät aivan sekaisin nuoresta lihasta. ”Miksi sä saat aina kaikki noi hyvät harjoittelijat”, oli ensimmäinen kysymys työpaikkavalmentajalleni firman kahvihuoneessa. Taas piti miettiä, miten kireät housut uskaltaa laittaa jalkaan, varsinkin sen jälkeen kun mut ahdistettiin hissin nurkkaan ja kysyttiin huulia lipoen mitä teen töiden jälkeen.

Autokoulu. Keskittymistä häiritsi todella limaiset vihjailut vaihdekepin käsittelystä ja rintahieronnasta. Sain myös tekstiviestin kuinka yksi opettajista haluaisi palavasti rakastella mua. Sitä ei päässyt pakoon. Ei vaikka miten luulin olevani turvallisessa ympäristössä, fiksujen ihmisten seurassa, jotka kunnioittavat mua. Kuten esimerkiksi ystävien kesken illanistujaisissa, missä känninen kaverin poikaystävä tuijottaa mun tissejä, ja kajauttaa isolla äänellä kaikkien kuullen ”hypi vähän, haluan nähdä miten sun tissit heiluu”.

Keski-Euroopassa asuessa varoiteltiin, miten se on ihan oma syy jos niin isossa kaupungissa joutuu raiskauksen uhriksi – ja siihen riitti pelkästään se, että housujen sijaan pukeudut hameeseen. Miten kurjaa se oli, kun ei välttynyt ahdistelulta edes kolmensadan metrin kauppamatkalla, kun joka kulmalla oli joku ehdottelemassa, tai risteyksessä auto tööttäilemässä. Kerran minua ja ystävääni seurasi miesjoukko kilometrin matkan verran kadulla, koko ajan samalla lääppien. Vaikka koen itseni sanavalmiiksi ainakin näin vanhemmiten, en vieläkään tiedä miten mun pitäisi reagoida, kun keski-ikäinen äijä tulee tarjoamaan mulle 150 euroa jos lähden hänen mukaansa. Tai jos baarissa mies ohimennessään työntää käden mun kaula-aukosta sisään ja kouraisee tissiä. Tai kun esim. täydessä junassa, täysin tuntematon äijä tulee silittelemään olkapäätä ja kertomaan kuinka hän ei kestä istua mun kanssa samassa vaunussa, kun olen niin syötävän suloinen. Näissä tilanteissa yleensä meen niin pieneksi ja pelokkaaksi, etten osaa sanoa mitään… Siis minä, vahva ja itsenäinen nainen?!

Pahimmat ahdistelut olen valitettavasti kuitenkin kokenut tuttujen miehien taholta. Uusi vuosi. Mukava ilta takana. Iso määrä ihmisiä yöpyy samassa paikkaa. Ihmiset nukkuvat missä mahtuvat. Hyvä ystäväni nukkui mun vieressä ja alkaa aamuyöstä kähmiä ja suudella. Aluksi pussasin takaisin, kun ajattelin siinä unisena, että noh, me ollaan läheisiä, kai tää nyt menee. Nauran välillä hermostuneesti, koska en tiedä yhtään miten suhtautua, en halua pilata kaveruutta tai aiheuttaa kiusallisuutta välillemme. Yhtäkkiä toiminta alkaa muuttua aggressiivisemmaksi ja painostavammaksi ja jätkä alkaa käymään ihan voimalla mun päälle ja tunkeen käsiä housuihin, meen totaalisen paniikkiin ja sanon lopeta. Mikään ei lopu. Meen ihan shokkiin ja en pysty muuta kuin huutamaan monta kertaa putkeen LOPETA, LOPETA ja siinä vaiheessa mun paras kaveri jo herää ja tulee huoneen oven taakse huhuilemaan onko kaikki hyvin. Jätkä lopetti toimintansa kuin seinään ja mä en nukkunut juuri silmäystäkään sinä yönä.

Korkeakouluaikoina tutustuin erääseen mieheen yhteisen projektin kautta. Hän oli kiinnostava, joten pyysin häntä kahville. Sanoi olevansa otettu, mutta kertoi seurustelevansa. Asuttiin samalla kadulla ja välit pysyivät hyvänä, en yrittänyt sen koomin tehdä kuitenkaan kummempaa tuttavuutta, koska en varattuja äijiä lähde vikittelemään. Eräänä päivänä häneltä kuitenkin tuli tekstari, että ehdinkö kahville hänen luo. Totta kai ajattelin, että kyse on pelkästä kahvista, koska kello oli aamupäivä ja hän seurusteli. Menin, koska olin juuri muutenkin menossa tien päässä sijaitsevaan kauppaan. Mies tuli avaamaan oven, hän oli todella krapulaisen oloinen ja näköinen. Hän ohjasi minut keittiöön ja kun luulin saavani kupin kahvia käteeni, hän hyökkäsikin suutelemaan minua. Mies oli todella voimakas ja hän nappasi minut syliinsä, kantoi huoneeseensa ja heitti sängylle. En todellakaan ehtinyt edes tajuta mitä tapahtuu ja kun tajusin, hän kiskoi jo housujani jalasta niin, että ne menivät rikki. Saman tien kun hän sai housuni pois, hän työnsi sormet todella kivuliaasti sisääni. Olin menettänyt totaalisesti puhekykyni, saatoin jopa naurahtaa hysteerisesti, koska musta tuntui, että tulen hulluksi. Mun aivokapasiteetti ei todellakaan pystynyt käsittelemään asiaa, ihan vaan siitäkin syystä, koska tilanne oli mielestäni niin absurdi. En koskaan olisi voinut uskoa kyseiseltä mieheltä tätä. Juuri kun sain puhekykyni takaisin ja sanoin ensimmäisen kerran ei, mies käänsi minut sängylle selkäni itseensä päin ja oli jo valmiina tulemaan sisääni. Luojan kiitos ennen kuin mitään ehti tapahtua, summeri soi. En tiedä pelkäsikö mies tyttöystävänsä olevan tulossa vai miksi hän lopetti toimintansa, mutta lopetti kuitenkin. Mies oli kuitenkin todella vihainen keskeytyksestä ja kiroili itsekseen. Kämppään saapui sisälle miehen kämppis, joka oli unohtanut avaimet. Mä olin saanut sillä aikaa vetäistyä rikkinäiset housut takaisin jalkaani. Kun kämppis näki minut ja miehen kämpässä kahdestaan, hän tietenkin ihmetteli. Mies, joka oli juuri minuuttia aiemmin yrittänyt raiskata minut, pyysi meidät molemmat keittiöön kahville ja mä jostain ihan vitun uskomattomasta syystä menin – samalla peitellen ratkenneita housujani paidan kulmalla ja kädelläni. Olin hiljaa ja join kahvia käsi niin helvetillisesti täristen, ettei mitään rajaa. Päästyäni kotiin mä olin edelleen shokissa.

Mulla kesti kolme päivää, että uskalsin kertoa ensimmäiselle kaverille mitä oli tapahtunut. Tämän jälkeen itkin varmaan viikon putkeen. Syy miksi en aiemmin viitsinyt kellekään kertoa oli se, että koska olin itse alunperin ehdottanut tälle miehelle kahveja ja ilmaissut olleeni kiinnostunut, mikä sai mut jotenkin tuntemaan, että olin syyllinen tapahtuneeseen. Näitä tällaisia tapahtumia on elämän varrelta vaikka millä mitalla, pienempiä ja isompia. Tuntuu, että vähintään joka viikko tai kuukausi tapahtuu jotain halventavaa. Häpeän edelleenkin isoja tissejäni, enkä uskalla pukeutua hirveän näyttävästi, koska sellainen tuntuu vaan ”turhalta ongelmien kerjäämiseltä”. Toivoisin, että vielä tulee se päivä, kun koen olevani turvassa, oli päälläni mitä tahansa, tai olin kenen seurassa tahansa.