Varmaan lähes kaikki tietää sen tunteen, kun itseä hävettää se ahdistelluksi tuleminen. Vaikka ei ole ikinä oma syy.

Tästä syystä en ikinä nuorempana, vanhempien kanssa asuessa ja ulkona syödessä myöntänyt, etten haluaisi syödä paikallisessa kiinalaisessa. Koska joka ikinen kerta siellä syödessä paikan (vanhempi) miestarjoilija muka ohimennen lautasia tuodessa tai hakiessa koski rintoihin. Ekan kerran luulin sen olevan oikeasti vahinko, mutta kun tokalla kerralla väistin ja annoin tilaa, niin se käsi taas kävi hipaisemassa rintoja. Olin kerroilla max. 16-vuotias, ja tämä toistui aina tuolla syödessä. Rupesin sitten välttelemään paikassa syömistä ja luovuin suosikkiruuasta, joka rupesi oksettamaan.

Samasta syystä en opiskelijavaihdossa ollessani myöntänyt osittain pelkääväni yksin ulkona liikkumista. Tutustuin ruokakojulla paikalliseen, suht saman ikäiseen opiskelijaan, jonka kanssa vaihdoin sähköpostia ja lopulta myös puhelinnumeroa, ja josta sitten tuli ahdistelija/stalkkaaja. Onneksi tilanne ei ikinä mennyt seksuaaliseksi asti, sillä onnistuin jollain keinolla välttelemään henkilöä, mutta joka aamu, päivä ja ilta tuli tekstiviestejä ja puheluyrityksiä, joissa julistettiin rakkautta ja kyseltiin poikaystävän jättämisestä. Se oli ahdistavaa, enkä voinut kuin vitsailla asiasta muille suomalaisille, koska heistä oli oma vikani antaa puhelinnumero (no, oma valintahan se oli). Tätä viestittelyä jatkui lähes vuoden vielä Suomeen palaamisen jälkeen ja joka kerta ahdisti sähköpostin avaaminen, kun uusi viesti oli saapunut.

No, koskaan näistä en ole kellekään puhunut, koska olen aina hävennyt itseäni. On vaatinut hirveästi työtä päästä häpeän tunteesta eroon. On tässä vielä työtä (ja monia muita syitä), ennen kuin pystyy luottamaan miespuolisiin täysin, olivat sitten ammatinharjoittajia tai vain kaduntallaajia.