Huomasin #metoo-keskustelussa sosiaalisessa mediassa, että joku mies oli vetänyt asian vitsiksi toteamalla, että hänellä on kotonaan nainen, jota hän säännöllisesti ja päivittäin ahdistelee seksuaalisesti ja hehheh. En nyt ota kantaa siihen, miten perseestä on dissata tätä asiaa ylipäätään. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että ilmeisesti oletus on se, että parisuhteen sisällä ei voi tapahtua seksuaalista häirintää, ja että kaikki koskettaminen on luvallista. EI OLE.

Nykyään onneksi raiskaus avioliitossa on rikos. Kumppanin keho ei ole hankittua omaisuutta, se on hänen omansa. Minulla on kokemuksia, joita sanoisin parisuhteen sisällä tapahtuvaksi seksuaaliseksi häirinnäksi. En aina pidä siitä, että minuun kosketaan. On usein ok parisuhteessa koskettaa spontaanisti ja yllättäen, mutta tässä on tärkeää lukea toista. Ja lisäksi – mikäli toinen SANOO SELKEÄSTI, että ”älä tee noin”, se tarkoittaa, että sen kaltainen koskettaminen pitää lopettaa.

Minun entisellä miehelläni oli tapana tarttua pepusta tai tisseistä kiinni yllättäen, erityisen vaarallinen tilanne tälle oli kenkien laittaminen jalkaan. Melko pian tämä lakkasi minun mielestäni olemasta hauskaa, ja pyysin häntä lopettamaan, eikä hän lopettanut. Hän sanoi, että ei voi pitää minusta käsiään irti. Pyysin useita kertoja, eikä sillä ollut vaikutusta. Lakkasin käyttämästä kenkiä, joissa oli kengännauhat. Muutenkin tuolla kumppanilla oli tapana ikään kuin nostaa minut jalustalle ja samalla yliseksualisoida – en arvostanut sitä, että aina minun vaihtaessani paitaa, sieltä kuului joku vihjaileva ”uuh”. Seurauksena tälle käytökselle oli se, että lakkasin pitämästä miestäni fyysisesti viehättävänä. Seksi muuttui vastenmieliseksi ja kivuliaaksi ja lopulta minun aloitteestani loppui kokonaan, hänen läsnäolonsa tuntui kiusalliselta ja jopa hänen aiemmin miellyttävä tuoksunsa nenässäni muuttui pahaksi hajuksi. Erohan siitä lopulta tuli. Ja vaikka eroaminen on surullista, minusta on paljon mukavampaa olla itse oman kehoni omistaja, eikä mikään vapaasti puristeltavissa oleva ”Minun Naiseni”.

Kumppani ei ainoastaan ylittänyt rajojani, hän ei ymmärtänyt ollenkaan niiden olemassaoloa. Siinä valossa ei ole ollenkaan ihme, että minun jouduttuani kerran kourituksi eräissä häissä, hän ei mitenkään puolustanut minua. Humalainen tutun tuttu käpälöi takapuoltani ja rintojani, ja koin tilanteen sosiaalisesti sellaisena, että minulla ei ollut varaa olla hänelle tyly. Tämä tuttu ilmoitti mieheni läsnäollessa, että minä olin lähdössä hänen mukaansa. Koetin sanoa huumorin varjolla, että taidan sittenkin lähteä täältä oman mieheni kanssa, johon humalainen huudahti että eikun mies mukaan vaan ja laski kätensä takapuolelleni. Avopuolisoni seisoi aivan vieressä, näki tilanteen, ja nauroi. Minusta tuntuu, että hän ei nähnyt minun epämukavuuttani, koska eihän hän itsekään minun rajojani osannut kunnioittaa. Onneksi eräs ystäväni johdatteli tämän humalaisen pois kimpustani. Ei mieheni tietenkään mitään tappelua olisi tarvinnut aloittaa, eikä ”puolustaa omaisuuttaan”, mutta olisin silti kaivannut hänen olevan puolellani jollain tavalla.