Oli erään työprojektin lopetusbileet. Iloisesti otettiin kuppia porukassa ja lähdettiin baariin. En ollut juonut sen enempää kuin muutkaan. Baarissa muistan, miten menin tiskille ja sen jälkeen tupakkakoppiin, ja tein sen, mitä ei saisi koskaan tehdä – jätin juoman vartioimatta sinne kopin ulkopuolelle. Pliis, älkää ikinä koskaan tehkö sitä. Juokaa juoma ja menkää sitten koppiin.

Muistikuvat katkee aikalailla sinne baariin, klo 23 aikoihin. Heräsin aamulla luojan kiitos omasta kotoa sohvalta. Mietin, et miten mä oon tähän päätynyt, kun viimeksi muistan olleeni siellä baarissa. Sit mun mieleen palas todella hatara muistikuva siitä, miten eräs työyhteisöstä tuttu henkilö suuteli mua. Kyseessä on mua ~25-30-vuotta vanhempi, naimisissa oleva perheellinen mies. Mut valtasi kauhu – miten oon voinut pettää mun rakasta avomiestä? Kerroin itkien hänelle, mitä oli tapahtunut ja selitin, että mä en tiedä miten niin on käynyt, mä en oo sellanen ihminen joka ikinä tekis mitään sellaista. Kuten voi ymmärtää, tästä tietty tuli hieman keskustelua.

Mulla oli kaveri tukena, joka epäili, että ehkä mun lääkitys ja alkoholi on reagoinut keskenään (vaikka mitään tuollaista ei koskaan ollut käynyt) ja se johtanut tapahtumiin, joista en oikein ees tiennyt mitään. Laitoin tekstarin sille miehelle, ja kysyin, mitä eilen on tapahtunut. Näin mun puhelimesta, että oon viideltä aamulla soittanut hänelle. En edes tiedä millon oon tullut kotiin, avomies heräsi kymmeneltä jolloin olin sohvalla. Se tyyppi vastasi että käytiin muutamassa baarissa, mentiin toimistolle jatkoille, pussailtiin ja sit mä olin kuulemma halunnut lähteä kotiin. Hän oli kuulemma lähtenyt kysymään mulle kyytiä, mutta olin hävinnyt kun hän palasi. Olin ilmeisesti kävellyt kotiin, en tiedä. Ja soittanut hänelle, en tiedä mistä ollaan se 10min puhuttu. Mä en tiedä mistään mitään varmaa tietoa siitä, mitä tuon illan ja noiden ainakin kuuden tunnin aikana on tapahtunut.

Meni kait viikko, ennen kun aloin laskee 1+1. Se juoma siellä tupakkakopin ulkopuolella. Täysi muistinmenetys, vaikka en ollut juonut paljoakaan. Kysyin seurassa olleelta kaverilta, mitä oli tapahtunut. Oltiin kuulemma tämän miehen kanssa vaihdettu baaria ja hän oli vienyt mua tanssimaan ja kuulemma oltiin oltu sen verran rasittavia et hän lähti lopulta pois. Tämän jälkeen ollaan siis ilmeisesti kävelty toimistolle ainakin kilsa ja joskus neljältä aamuyöstä tämä tyyppi on sit pussaillut mua. Mun on pakko olla ollut ihan kaatokunnossa ja sitä kautta päättelin et mun juomassa on pakko olla ollut jotain ylimääräistä.

Työskentelin samassa paikassa sen miehen kanssa vielä kuukauden. Hänen tyyliinsä kuului heittää kaksimielistä läppää taukoamatta. Tapahtuneesta ei puhuttu. Avomies luojan kiitos ymmärsi, että mä en ole häntä omasta tahdosta ʺpettänytʺ, eikä tämä aiheuttanut meidän suhteeseen mitään säröä.