Muistan kun mua ensimmäisen kerran kutsuttiin huoraksi. Taisin olla 11-vuotias ja sanoja oli oman luokkalaiseni pojan pikkuveli, muistaakseni pari vuotta mua nuorempi. Kävelin koulun jälkeen kotiin ja näin edessäni kulkevan poikaporukan, jotka kiusoittelivat heidän edessään kulkevia tyttöjä. Huusin leikilläni ja vitsailevasti, että ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” Tarkoituksenani oli antaa pieni näpäytys pojille. Vastauksena pojista yksi huusi mulle ”Turpa kii vitun katuhuora!” Olin niin pöyristynyt nuoremman sällin kielenkäytöstä ja en tainnut edes siinä tilanteessa ymmärtää itsekään mitä huudahdus tarkoitti. Kauhistun vain lisää mikäli se tuttu poju tiesi 8 – 9 -vuotiaana mitä mulle sanoi.

Sitten omallekin kohdalle on osunut niitä raivostuttavan yleisiä kähmimisiä klubien tanssilattialla, mutta härskein ja nöyryyttävin/pelottavin/järkyttävin kokemukseni tapahtui Milanon metrossa. Oltiin opiskeluporukan kanssa muotoilumessujen aikaan Italiassa ja juostiin kiirellä metroon. Se oli todella täynnä ja ihmiset oli kiinni toisissaan kylki kyljessä.

Ensin en havainnut tai noteerannut epämääräisiä tuntemuksia takaani, mutta hetken päästä tajusin että takanani oleva henkilö hinkkasi itseään pakaroitani vasten. Olin sen henkilön ja penkkirivin välissä ja en päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan siinä tungoksessa. Muistan jäätyneeni siitä tyrmistyksestä että joku tuntematon kehtasi tehdä mulle niin. Menin shokkiin ja jähmetyin, kaverit olivat ihan vieressä mutta en saanut sanaa suustani. Onneksi seuraavilla asemilla jäi ihmisiä pois ja en siinä tungoksessa ikinä nähnyt edes sitä tyyppiä, se tilanne oli onneksi nopeasti ohi. Ahdisti ja menin shokkiin joka tapauksessa.

Kiitos mahdollisuudesta jakaa tämä kokemus turvallisessa kanavassa. Ei näistä kokemuksista ole tullut kerrottua kovinkaan monelle ja nytkin tuntuu alastomalle. Kiitos myös kaikille niille rohkeille vahvoille naisille, jotka olette jo tarinoita meille muille jakaneet. Inspiroitte ja kannustatte meitä muita! ❤️

Ei olla enää hiljaa! ❤️