Olin ehkä 22, kun baarissa eräs mies vastaani kävellessään työnsi kätensä suoraan jalkoväliini, sanomatta mitään ennen sitä. Ennen kuin tajusin mitä tein, löin häntä nyrkillä naamaan. En usko sen sattuneen, koska minulla ei ole minkäänlaista nyrkkeilytaustaa, mutta se säikäytti hänet irti minusta. Tapahtuman jälkeen pelästyin OMAA reaktiotani, ja koin olevani huono ihminen. Eihän sivistynyt nainen saa lyödä miestä nyrkillä naamaan. Jos jotain, niin litsari poskelle sen pitäisi olla, mikä hiton Rocky Balboa minä kuvittelin olevani? Ei käynyt mielessänikään moneen vuoteen, että kyseinen mies tässä enemmän väärin teki, ja että minun vaistonvarainen reaktioni oli itsepuolustusta. Mistä kummasta olin saanut päähäni, että minulla ei olisi ollut oikeutta puolustaa oman kehoni koskemattomuutta?

Eräänä kesänä olin baarissa silloisen poikaystäväni kanssa, suukottelimme koko illan. Samana iltana eräs toinen mies tuli monta kertaa juttelemaan kanssani, herttaisen ja ujon mutta itsepintaisen oloinen. Hän kehui ulkonäköäni ja pyysi minua mukaansa useita kertoja, vaikka näki, että olen ravintolassa toisen kanssa. Kieltäydyin useita kertoja. Ilta päättyi siihen, että poikaystäväni poistuttua omaan kotiinsa, tämän itsepintaisen miehen kaveri marssi luokseni maailmanmiehen elkein, pyysi minua vielä kaverinsa mukaan ja jälleen kerran kieltäydyttyäni tarjoutui maksamaan minulle 1000 euroa. Minä raivostuin ja huusin hänelle päin naamaa että eikö hän nyt tajua että ei on ei, ja sitä paitsi olen jo jonkun kanssa, ja että en minä mikään prostituoitu ole, joista viimeiseen hän nolon näköisenä kommentoi että eihän tässä nyt siitä ollut ollenkaan kysymys. Muistan kävelleeni kotiin ja puhkuneeni mielessäni, että mikä hitto tuollaisia miehiä oikein vaivaa.

Tuon tapauksen jälkeenkin on ollut lukemattomia tilanteita baarissa, joissa ”ei” ei mene perille. Olen turvautunut joskus miespuolisiin ystäviin, vaikka sen pitäisi riittää, että minä sanon ”Ei, en ole kiinnostunut sinusta”. Osaan sanoa myös kuuluvasti ja selkeästi artikuloiden ”Mene pois ja jätä minut rauhaan”, missä ei pitäisi olla kamalasti tulkinnan varaa.

Viimeisin tällainen tilanne tapahtui bussipysäkillä muutama kuukausi sitten. Odotin miespuolisen opiskelukaverini kanssa bussia. Humalainen mies kysyi minulta, onko kyseinen kaverini puolisoni, ja tein virheen ja vastasin, että ”ei”. Minulta pääsi unohtumaan, että se etten ole naimisissa tarkoittaa joillekin, että olen yleisesti saatavilla, ellen peräti tarjolla. Tämä humalainen alkoi tulla ahdistavan lähelle käsineen, ja tietysti sieltä tuli taas kerran ne ”Hyvät tissit!” (ei omaperäisyyspisteitä!) mihin vastasin omasta mielestäni nasevasti että ”Niin sinullakin”. Ei vaikutusta. Sanoin, että päästä irti, mene pois, johon hän totesi, että ”En mene”, ja jäi siihen huojumaan. Lamaannuin enkä tiennyt mitä sitten keksisi. Ja mitä fyysiseen viehätysvoimaan tulee, olin liikkeellä ilman meikkiä silmälasit päässä hiukset sekaisin ja lököttävissä housuissa hikisenä urheilun jälkeen, ja olen siis pian nelikymppinen lyhyt ja pyöreä nainen. En siis varsinaisesti tätä lähestymistä ulkoasullani ”kerjännyt”.

Tilanne ratkesi siten, että bussissa opiskelukaverini päästi minut ikkunan viereen ja istui itse käytävän puolelle ja blokkasi siten humalaisen miehen pääsemisen minuun käsiksi. Humalainen huojui bussin taakse ahdistelemaan seuraava naista, joka epäonnekseen istui yksin. Kuulin jonkun (miehen jälleen) puuttuvan tilanteeseen tyyliin ”Hei kaveri, anna nyt jo olla”, mutta poistuin itse bussista enkä tiedä miten tilanne jatkui. Pisteet näille miehille, jotka puolustivat meitä, hyvä alku. Vaan heidän ei pitäisi joutua tekemään niin!