Olin 14-vuotiaana jo useamman vuoden kestäneen tapani mukaan pe iltana täyskännissä kaupungilla, kun pankkiautomaattivälikössä lämmitellessäni, sinne kaverikseni änkesi suunnilleen ikäiseni, mukavan oloinen poika. Hän tarjosi lisää juomista ja tottahan toki pullo maistui. Hetkisen ryypiskelyn jälkeen hän tarjoutui saattamaan minua kotiinpäin. Hän talutti minua, kun en oikein tahtonut pystyssä pysyä. Vähän matkaa kuljettuamme pysähtyi auto viereemme ja siinä oli tuon pojan kavereita. Ennen kuin huomasinkaan makasin takapenkillä tuntemattoman tuttavuuteni kainalossa selittäen, mihin olisin menossa. No kyyti päätyi ihan muualle. Kolmikko talutti minut kännisen teinitytön kerrostalo asuntoon toiselle puolelle kaupunkia. Halusin vain nukkumaan, joten raahauduin mukana. Sänkyyn kaaduttuani ajattelin tyhmänä, että saisin nukkua pääni selväksi. Mutta silloin toinen autossa olleista tarttui käsiini ja kuski alkoi vetää farkkuja jaloistani. Maksu kyydistä piti kuulemma suorittaa. Siinä vaiheessa se nuorin tuttavuuteni poistui takavasemmalle, hän ei halunnut osallistua. Sain hoettua eitä, mutten mitään muuta saanut sanottua, eikä tuolla ollut noille pojille mitään väliä. Hetken pyristelin vähän vastaankin, mutta kun jätkät vain nauroivat annoin olla. Poistuin päähäni, kuten olin jo aiemmin tottunut. En välittänyt. En tuntenut mitään. Oli aivan sama.

Pettymys ekan jätkän äänessä, kun se huomasi, etten ollutkaan neitsyt, sai minut jopa tuntemaan jotakin sairasta vahingoniloa. Kun he vaihtoivat vuoroja olin jo täysin lamaantunut. En tuntenut mitään muuta kuin inhoa kaikkia miehiä kohtaan. Heidän lopetettuaan menin suoraan kylppäriin ja suihkuun. Lojuin siellä, kunnes he kolkuttelivat ovella.

Tämä nuorin jätkä tuli saattamaan, mut ulos. Se oli pahoillaan. Pyysi anteeksi kavereidensa puolesta. Ihan sama minulle. Olin turta. Väsynyt. Inhosin itseäni. Kävelin aamuyöstä kohti kotia, matkaa tuli joku 7 kilometriä. Pysähdyin hetkeksi rautatiesillalle. Ajattelin, että hyppään alas – poistun paskasta elämästäni. Tunsin, etten jaksa selvitä. Pelkäsin eniten, että olen ”pettänyt” hyväksikäyttäjäni. Pelkäsin, että hän hylkää minut, jos saa tietää, mikä tyhmä känniääliö huora olen ollut. Vihasin itseäni, kun en pistänyt enemmän vastaan. Silti olin ylpeäkin. Sanoin ekaa kertaa Ei. Eikä sillä ollut merkitystä. Sille naurettiin. Minulle naurettiin. Ei minun tahdollani ollut merkitystä. Vain ruumiini kelpasi ja sekin oli väärä, kun en ollutkaan kokematon. Eipähän saaneet kymmentäpistettä neitsyydestäni nuo raukkapaskat!