Havahduin tähän jotenkin tänään. Häiritsee aivan saatanasti, että näiden tapausten tekijät, useimmiten miehet, eivät ole satunnaisia ”sairaita yksilöitä”, kuten joskus tällaisista tekijöistä tavataan sanoa.

Ne ovat isiä, veljiä, ukkeja, naapureita, vuokranantajia, kavereita, poikaystäviä, aviomiehiä. Eli ihan tavallisia, töissä käyviä ja yhteiskunnan jäseniä. Heillä saattaa olla laaja ystäväpiiri, perhe ja pieniä lapsia. Kivoja jäbiä.

Sama tyyppi, johon on tutustunut puoli vuotta aikaisemmin ja jonka esittelee äidille kahvipöydässä, onkin se sama tyyppi joka survoo itsensä sisääni kun vielä nukun. Mukavien treffien päätteeksi tosi mukava poika suuttuu, kun ”annan ymmärtää” ja en haluakaan enempää. Kesäjuhlissa koko perheen yhteinen ystävä hokee kuusivuotiaalle lapselle, että tästä tulee hänen morsiamensa ja se on hauskaa kaikille muille, paitsi tälle lapselle.

”Mukavia, tavallisia miehiä.” Jotka kuitenkin laittavat omat tarpeensa muiden tarpeiden edelle. Ihan koko ajan. ”Minun tarpeeni saada hyväksyntää on suurempi kuin sinun tarpeesi fyysiseen koskemattomuuteen.”

Tekisi mieli ravistella tätä vinoutunutta maailmaa. Ei saatana, haluan tehdä jotain NYT, että tämä loppuu.