Tämä ei niinkään ole mitään seksuaalista väkivaltaa mutta kuitenkin tapaus joka vaikuttaa minuun niin että edelleenkin jos suutun, käteni alkavat täristä kovaa.

Asuin vielä tuohon aikaan lapsuudenkodissani kummankin pikkusisarukseni kanssa. Pikkuveljeni eli pahinta murrosikäänsä ja osasi todellakin käydä kaikkien, erityisesti minun, hermoille. Hän oli 190-senttinen ja harrasti kamppailulajeja. Meillä oli ollut taas riitaa ja päätin mennä suihkuun rauhoittuakseni. Paitsi että veli päätti tulla jatkamaan riitaa kylppäriin. Kun veli ei lähtenyt pyytämällä tai huutamalla, suihkutin hänen päälleen vettä. Hän raivostui ja tarttui kurkustani kiinni niin rajusti että takaraivoni iski suihkukopin kiviseen hyllyyn. Hän jatkoi kuristamista ja sitten alkoi lyödä minua vatsaan ja ympäri kehoa. Mummoni joka oli meidän lisäksi silloin kotona, yritti tulla väliin mutta pienikokoisena hänestä ei ollut rauhoittamaan veljeäni. Jossain vaiheessa veljeni tokeni ja lähti itse pois. Jäin yksin suihkuun tärisemään ja itkemään hysteerisesti. Kun tapaus tuli vanhempien tietoon äiti esitti asian niin että ”et sä varmaan tänne voi asumaan enää jäädä kun ette te tuu toimeen keskenänne”. Hänen mielestään asia piti selvittää sisäisesti enkä olisi myöskään saanut kertoa asiasta kenellekään. Tähän en kuitenkaan suostunut ja oikeastaan ystäväni ja poikaystäväni olivat suurin tukeni tässä tilanteessa. Onneksi veljeni ja äitinikin on pyytänyt käytöstään ja sanojaan anteeksi, mutta siinä ehti pari vuotta kulua ennen kuin niin kävi. Nyt kaikki on perheen kanssa tosi hyvin ja veljestäkin on kasvanut oikein mukava ja fiksu nuori mies.

Kiitos tästä tärkeästä kampanjasta.