Toissa yönä kun kävelin städäristä siskon luokse nukkumaan, tuntematon mies tuli liki. Hei onko kaikki hyvin? Mikä sun nimi on? Missä sä asut? Mun osoite on lähellä, tai voin tulla sun luokse. Yksi tunti vain, koska mulla ei ole tyttöystävää. Mulla kaikki hyvin, ei kiitos, en halua. Ei, en halua. Vasta karjumalla useasti lopeta, mies väistyi.

Viime perjantaina mies kouraisi mua perseestä tanssilattialla. Ensi kerran koskaan pidin suunnitelmallisen puhuttelun, enkä perääntynyt milliäkään.

Kun olin kahdeksanvuotias, isäni sanoi ollessaan mulle vihainen että; nyt jos olisit poika… [niin rankaisisin sinua fyysisesti]. Äitini ei pystynyt sanomaan sanaa pimppi ilman häpeän ja kauhun alatekstiä. Kotonani pelättiin naisia ja miehiä, feminiiniä ja maskuliinia. Ainakin tyttöys oli inhottavaa ja hävettävää.

13-vuotiaana mua haukuttiin mannehuoraksi, en tiennyt mitä kumpikaan sanoista tarkoittaa. Kahdeksannella luokalla välitunnit kului, kun iso osa meistä tytöistä kilpaili siitä kenen pimpsaa ja rintoja kouritaan kovakouraisesti poikien taholta eniten. Se kuka tytöistä on lautaisin, oli vakio keskustelunaihe.

16-vuotiaana poikaystäväni kotibileissä, olin mennyt yksin vaatteet päällä saunaan nukkumaan. Herään siihen että olen toisessa huoneessa sängyssä ja poikaystäväni kaverin käsi on sisälläni. Olen humalassa, mutta pakenen tilanteesta takaisin saunaan. Herään toisen kerran ja tilanne on identtinen; minä makaan lamaantuneena miehen käsi sisälläni. Poliisi ei voinut nostaa syytettä, koska poikaystäväni kaverit, eli tekijän kaverit olivat käyneet yhteistuumin kuulusteltavana ja kumonneet väitteeni.

24-vuotiaana olin vuoden töissä rahtilaivalla. Koko vuoden huorittelua, tytöttelyä, vähättelyä. Kaikki tämä minua hierarkiassa korkeammassa asemassa olevilta miehiltä. Minä olin puolimatruusi. Kaikki muut saivat käskyttää minua. Kaikki muut olivat miehiä. Minä olin yleensä ainoa nainen. Kerran heräsin siihen että kollegan, minua ylempänä olevan pursimiehen kieli oli sisälläni. Toinen pursimies viihdytti itseään ruokapöydässä kertomalla omia panojuttujaan ja kuvailemalla esimerkiksi eräänkin huoran veristä vittua. Kukaan ruokapöydässä, tai laivassa ylipäätään ei puuttunut tähän. Samainen pursimies oli usein humalassa hyvin aggressiivinen ja syytti minua laivan ilmapiirin pilaamisesta tulemalla töihin naisena, ja vielä pantavan näköisenä naisena. Pilasin hänen työhön keskittymisen. Itse reagoin tähän niin kuin noina vuosina kaikkeen muuhunkin, eli tekemällä puolet enemmän työtä, juomalla ja tietysti harrastamalla seksiä useimpien lähistöllä olevien miesten kanssa jonkinlaisen hyväksynnän voittamisen toivossa.

Tämä ahdistelun, ihmisyyden kieltämisen ja väkivallan kohteena olemisen todellisuus läpäisee koko elämäni. Olen 33-vuotias. En tiedä sellaisesta todellisuudesta, jossa en miettisi miltä näytän, miten ilmaisen itseäni miesten silmissä. En tiedä mitään sellaisesta päivästä, jolloin joku ei mittaile minua kadulla ja viesti haluavansa omistaa seksuaalisuuteni, ruumiini. En uskalla ajatella miten syöpynyt tämä reaalinen rakenne on minuun ja kuinka helvetin miinoitettu tieni on pienen lapsen vanhempana. Lapsen, jolle toivoisin toisenlaisen maailman, tietäen että se ei kuitenkaan ole vielä täällä.

Eilen sain kokea ensimmäisen yhteisen hetken tämän todellisuuden jakavien ihmisten kanssa memyös-mielenosoituksessa Turun kauppatorilla. Olo oli hurja. Niin pohjattoman surullinen ja silti ensimmäistä kertaa täynnä toivoa.

En saatana aio olla hiljaa enää koskaan.