Olin ehkä 19, minulla oli ollut jotain pientä flirttiä yhden jokusen vuoden vanhemman muusikkoheebon kanssa jonkin aikaa. Olimme porukalla viettämässä iltaa yökerhossa, minä asuin samalla puolen kaupunkia kyseisen heebon kanssa, muut ystävät toisella, joten sovimme jakavamme taksin illan päätteeksi.

Poistuessamme hän kaivoi taskustaan rullan roudarinteippiä, jolla teippasi käteni ranteista yhteen, tehden minusta toimintakyvyttömän.  Taksissa vaadin häntä avaamaan teipit, sen sijaan hän potkaisi minut ulos taksista lumihankeen ja jatkoi taksilla nauraen yksin. Nöyryytettynä, vihaisena ja loukattuna jäin lumihankeen toivomaan, että löydän jonkun joka vapauttaisi minut teipeistä. Onneksi löysinkin. En muista miten pääsin kotiin, rahaa kokonaiseen taksiin minulla ei ollut, kun toisin oli sovittu.

Seuraavan kerran näin heebon seuraavalla viikolla. Hän istui bändinsä kanssa baarissa, bändissä soitti myös hyvä kaverini. Lähestyin raivona, valmiina ripittämään häntä. En ehtinyt sanoa mitään, kun hän jo osoitti minua muulle bändille, huutaen ”Hei tos on se mimmi jonka mä teippasin!”  Koko bändi remahti nauruun, jättäen minut aseettomaksi, nyt huutoni olisi ollut vain tyhjää kitinää, huumorintajuttoman ämmän yksinäistä itkua. Tulin siis vielä pahemmin nöyryytetyksi. Myöhemmin hän on pyytänyt anteeksi tekoaan. Valitettavasti se ei auta yhtään mitään. Omanarvontuntoni vedettiin täysin nolliin. Kaverilleni hän oli sanonut, että hän halusi vain lopettaa kevyen flirttimme, tehdä selväksi ettei kiinnosta enää. Tämän miespuolisen kaverini mielestä tämä oli hauskaa vielä 15v myöhemminkin.