Mä olin 7-vuotias, kun lähdin naapurini ja perhetuttuni saattelemana kävelemään metsätietä pitkin kotiin. Olin ollut naapurin ukon pihalla silittämässä sen koiraa, eläinrakas kun olin ja ukko oli kutsunut mut sitä koiraa katsomaan. Tottakai menin. Ukko oli meidän perheen tuttu ja kaveri, toi aina marjoja ja kalaa kahville tullessaan. Luotettava aikuinen siis. Se ukko oli ainakin 70-vuotias.

Se ehdotti, että lähtisi kanssani samaa matkaa, tulisi moikkaamaan perhettäni.Metsätiellä se sitten yhtäkkiä pysäytti mut ja alkoi kehua mua. Kuinka nätti ja ihastuttava pikkutyttö olinkaan! Otin askeleen taaksepäin. Se hetki oli tosi outo. Ja siinä samassa se perkeleen ukko tarttui mua käsivarsista ja veti lähelleen, ei päästänyt irti ja mun käsiin sattui. Se tunki toisen kätensä mun alushousuihin ja alkoi pyöritellä sormiaan mussa hönkien samalla mun naamalle kysymyksiä et tykkäänkö tästä, onks se mitä se tekee mulle kiihottavaa. Muhun sattui ja lamaannuin ihan täysin. Mun mieli karkas jonnekkin puiden katveeseen ja koin irtaantuvan kehostani. Hetken päästä sen ukon ote antoi vähän myöten ja mä notkahdin taaksepäin. Havahduin ja rimpuilin irti sen otteesta ja lähdin juoksemaan. Juoksin niin saatanan lujaa.Meillä ei ollut ketään kotona. Mun vanhemmat oli töissä. Kai. Kaikki sen tapahtuman jälkeen on vähän sumeeta.

Mä painelin aittaan, josta oli muodostunut jonkinlainen turvasatama muutenkin, jos oli ollut jotain suruja. Siellä mä sitten itkin ja olin yksin. Mä olin niin saatanan yksin. Ja siitä alkoi vuosikymmenten yksinäisyyden, erilaisuuden ja irrallisuuden kokemus. Mä painoin kaiken jonnekkin syvälle mieleni syvyyksiin, enkä kertonut kellekään. Häpesin itseäni niin paljon. Ehkä häpesin vielä enemmän myös sitä, että se oli varmaan mun eka seksuaalinen herääminen asioihin.

Oon ollut tapahtuman johdosta monia jaksoja masentuneena ja käynyt pitkät terapiahoidot läpi. Jos mä jotain voisin muuttaa, niin sen, että olisin osannut sanoa ääneen mitä se ukko teki. Et se ois joutunut vastuuseen siitä. Mut se kokemus oli jotain niin sanoin kuvailemattoman järkyttävää ja inhottavaa, että mä menin ihan mykäksi. Ja kukapa ei olisi mennyt. Nyt se ukko on ollut kuolleena jo pitkään. Oon joutunut ihan erilailla käsittelemään sen häpeän, vihan, surun ja kaiken muun kirjon, mitä koko tapahtumaan liittyy. Mulle koko käsitys seksuaalisuudesta on ollut ihan hiton omituinen tän takia, enkä ole vieläkään sujut oman seksuaalisuuteni kanssa. Mutta olen armollisempi itselleni. Se ei oo ollut mun syy tai vika. Se on sen sairaan pedofiilin vika. Se on rikkonut kaikki mahdolliset rajat, mitä ihminen voi rikkoa. Se on luonut myös perusteellisen epäluottamuksen muita kohtaan.Tää on hemmetin hyvä, ettei näistä asioista olla enää hiljaa. Se antaa mulle jotain sellaista voimaa, mitä en oo aiemmin tiedostanut olevan.