Olimme mimmiporukalla taannoin Bratislavassa uutta vuotta viettämässä. Kaupunki oli aivan täyteen buukattu, mutta onneksi olimme varanneet hyvissä ajoin hostellihuoneen. Hostellinpitäjä Gabriel tuli meitä ystävällisesti junalle vastaan ja kertoi heti hieman uhkaavaan sävyyn, että hänellä on sitten tosi täyttä, että saas nähdä saammeko pitää varaamamme huoneen vai emme. Se selviää kun olemme viettäneet illan hänen seurassaan.

Vastentahtoisesti lähdimme oluelle Gabrielin kanssa ja kuuntelimme tämän elokuvaohjaajana itseään tituleeranneen viisikymppisen herran valitusta kaikista muista hostellin asiakkaista. Etenkin ranskalaiset miehet olivat kamalia, ja meidän ei kannattaisi missään nimessä edes puhua kenellekään heistä. Tätä seurasi Gabrielin numerologiset tulkinnat meistä. Niiden mukaan me kaikki tarvitsimme vanhempaa miestä. Aina välillä jossain muodossa tuli muistutuksia, että hän voi tosiaan joutua heittämään meidät ulos hostellistaan heti seuraavana aamuna, kovasti olisi tunkua ja hän ei voi luvata meille mitään, katsotaan vähän miten asiat menevät… vink vink.

Karistimme Gabrielin seurastamme jossain vaiheessa ja illalla hostellille palatessa tutustuimme myös näihin oikein mukaviksi osoittautuneisiin ranskalaisiin. Aamulla Gabriel oli saanut tietää että olimme puhuneet ranskalaisten kanssa ja tuli huoneeseemme huutamaan, että meidän on vapautettava huoneemme välittömästi. Sitä tarvitaan muiden asiakkaiden käyttöön. Kun hostelli oli Gabrielin, emme oikein muuta voineet kuin pakata ja suostua. Gabriel siirsi meidät johonkin homeiseen, kohtua muistuttavaan kattoluukkuun, huonekorkeus reilu metrin. Jonne siis kavuttiin tikkaita luukusta sisään, ja sen luukun sai lukittua vain ulkopuolelta. Hetkeäkään ei ollut turvallinen eikä mukava viettää siellä hetkeäkään tietäen, että Gabriel on luukun toisella puolen. Mutta kaupungin hotellit olivat tosiaan täynnä, vaihtoehtoja ei ollut.

Pian huomasimme myös, että hostellin kylpyhuoneeseen oli kova jono aina aamulla, kun joku vietti vessassa tunteja. Kylpyhuoneessa ei ollut minkäänlaista suihkuverhoa, ja sen ja vessan välillä oli lasitiiliseinä. Värillisiä maitolasitiiliä lähinnä, paitsi yhdessä kohtaa ikkunalasia. Näppärästi silmän korkeudelle sijoitettuna. Ja Gabriel itsehän se siellä istui kaikki aamut tiiraamassa lasin läpi kun mimmit kävivät suihkussa. Fyysistä ahdistelua? Ei. Mutta totisesti ahdistavaa.

Tarkistin juuri, ja hostelli ei ole enää toiminnassa, eli toivottavasti tästä voi päätellä, että tämä erä on voitettu ja Gabrielillla ei ole enää valtaa kiristää ketään.