Olen kokenut sanallista häirintää niin kauan kuin voin muistaa. Aikuisena osaan siihen vähän paremmin vastata. Lapsena koetut tilanteet ovat jääneet mieleen vahvemmin.

Minua on vaivannut tämä asia monta vuotta, mutta rikosilmoituksen kynnys on ollut todella korkea (mies kesäkurssilla opettajana, vaimo luokanopettaja, mies paikallinen taiteilija pienellä paikkakunnalla) ja nyt kulunut liian pitkä aika.

Ihmisoikeudet ovat minulle todella tärkeitä, olen kampanjoinut eri tilanteissa. Tämän vuoksi minua on vaivannut, etten ole voinut nostaa asiaa esille. En varmasti ole ainoa uhri. Maalla on hyssytelty perinteisesti perheväkivallasta alkaen kaikki ikävät asiat.

Olin 11-vuotias, kun mies suuteli minua luokkahuoneessa (hänen vaimonsa oli juuri pitänyt tunnin!) intiimisti (pitämällä käsiä poskien ympärillä) muiden poistuttua. Tämä oli tällöin todella hämmentävää, enkä muistanut sitä moneen vuoteen. Muisto tuli takaisin toisen tilanteen yhteydessä. Hän myös nosti minut päästä ilmaan luokkahuoneessa kesäkurssilla. Tämäkin tuntui epämiellyttävältä.

Taidekurssilla tehdyt työt on pitänyt viedä varastoon. Asian muisteleminen hämmentää vieläkin. Olen nyt 34, eli asialle ei enää mahda oikeudellisesti mitään. Kirjoitan siitä nyt ainakin tänne, jotta saisi ainakin tämän häpeän tunteen (joka täysin irrationaalinen!) pois.