Olin reilusti alle kolmekymppinen, muutaman vuoden ollut naimisissa silloisen mieheni kanssa. Mieheni oli parin viikon työmatkalla ulkomailla ja hänen miespuolinen nuoruudenystävänsä alkoi soitella meille (tämä oli lankapuhelinaikaa). En tätä miestä sen paremmin tuntenut, toki oltiin tavattu ja pari kertaa vierailtukin hänen, avovaimonsa ja parivuotiaan lapsensa luona. Minusta koko tyyppi oli sellainen ”ankeuttaja” mutta kohteliaisuudesta olin jossain määrin ollut tekemisissä.

Ekalla kerralla kun tämä tyyppi soitti, kerroin että mieheni oli ulkomailla. Hän sanoi tietävänsä sen mutta jatkoi jutustelua. No kohteliaana sit juttelin jotain niitä näitä. Kun se sitten soitti uudestaan muutamia kertoja, ihmettelin jo aika paljon mut ajattelin sen kai sitten vaan olevan yksinäinen. En edes muista mistä juteltiin, kaipa vaan vastailin ”niin” ja ”joo” ja mietin omiani.  Kerran sitten soitti ja sanoi tulevansa päiväkahville. Mulla ei yhtään päässä raksuttanut ”päiväkahvien” todellinen merkitys. Jotenkin ajattelin sen vain olevan tosi yksinäinen ja hajamielisesti sanoin et voi se käväistä meillä.

No tää tyyppi tulee sitten ja ojentaa mulle kahvi- JA kondomipaketin. Jäädyin varmaan sillä sekunnilla. Jotenkin kykenin keittämään sitä kahvia, muuten päässä raksutti että mitä helvettiä, miten selviän tästä tilanteesta. Se sit kyllä tajusi mun käytöksestäni tehneensä ison virheen. Jotenkin jäätävän hiljaisuuden vallitessa kai saatiin kupilliset juotua, sit se onneksi lähti.

Ehdin jo miettiä että miten selviän jos se oikeesti käy käsiksi, oli aika isokokoinen tyyppi. En oikein saanut sanottua muuta kuin että ojensin sen lähtiessä sille sitä kondomipakettia. Se sanoi mun voivan pitää sen. Raivoissani heitin ne roskiin. Kun tää tyyppi seuraavana päivänä soitti, olin vihdoin valmistautunut ja sanoin, ettei se ikinä, ikinä enää saa soittaa meille. Etten halua koskaan enkä missään yhteydessä olla sen kanssa tekemisissä. Jotain se siellä yritti sopertaa ”olleensa sekaisin” ja sen lapsen ääni kuului sieltä taustalta.

Mä olin silloin jotenkin tosi järkyttynyt tästä jutusta. Koin itseni sekä naiiviksi, typeräksi että likaiseksi. Että miksen ollut ymmärtänyt oikein sen ”päiväkahvivihjailuja”. No en ymmärtänyt. Pidin sitä mieheni ystävänä. Pohdin ja pohdin, olinko jotenkin jossain vaiheessa antanut ymmärtää olevani ”helppo” tai jotain. No en todellakaan ollut. Enhän edes pitänyt koko ihmisestä.

Mietin että joku oikeesti piti mua sellaisena, jonka luo vois noin vaan mennä päiväkahville kun oma mies on matkoilla. Inhottavaa. Kerroin tietenkin miehelleni tästä, kun hän palasi kotiin ja sanoin myös, etten halua olla ko. tyypin kanssa jatkossa missään tekemisissä. Mieheni ei meinannut uskoa minua! Hänestä oli aivan ennenkuulumatonta, että hänen hyvä kaverinsa voisi toimia noin.

No uskoi se lopulta, kun kuuli sen myöhemmin toimineen vähän vastaavalla tavalla muidenkin varattujen naisten suhteen. Mutta ei katkaissut kokonaan välejä tähän mieheen. Minä sen sijaan en tämän tyypin kanssa enää suostunut tekemisiin.